lauantai 3. elokuuta 2013

Osa 11. Kielletty rakkaus, mutta voiko tunteilleen mitään?

Eleinalle kännykkä oli käynyt päivä päivältä tärkeämmäksi. Mitä hän tekisikään ilman tuota tärkeää kapistusta jolla tavoittaa ihmisiä pitkänkin matkan päästä. Puhelimessa tuli kulutettua monia tunteja päivässä puhuen kaikesta mahdollisesta sen yhden henkilön kanssa, josta lyhyessä ajassa oli tullut yllättävän läheinen.

" Hei R", aloitti Eleina eräänä aamuna puheluaan.
" Mä vaan halusin varmistaa, että kai me vihdoin nähdään tänään, mä oon oottanu jo kauan et nään sun nappisilmät taas", leperteli Eleina puhelimeen.
" Sssh joo tiiän ettei ne saa kuulla, juu ei ne tuu saamaan selville, mä sanoin meneväni Chandellille tänään", sanoi Eleina hiljaa puhelimeen.
" Nähään ihan pian, heips", sanoi Eleina lopettaessaan puhelun.

Eleina jatkoi matkaansa saaren keskustaan jossa hän tulisi tapaamaan läheisen ihmisensä pitkän ajan jälkeen jälleen. Tapaamisia oli vaikea järjestää, jotta kukaan kotoa ei näkisi kenen kanssa hän liikkuisi. Neri kotiäitinä oli yleensä aina paikalla katsomassa lastensa perään. Tänä lumisena aamuna Eleina kuitenkin onnistui kehittämään selityksen Chandellille menosta vaikka totuudessa hän tapaisi aivan jonkun muun.

---------------- Hiukan myöhemmin keskustassa -------------

 Pari kuukautta Eleinan saatua ensimmäiseltä deitiltään rukkaset oli sama päivä johtanut Rasheedin tapaamiseen. Ilman tuota huonoa onnea ja Exin apua ei hän nyt tapailisi unelmiensa miestä salaa kaupungilla. Ensimmäiseltä näkemiseltä kumpikin tiesivät, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Suhdetta kuitenkin varjosti huima ikäero Eleinan ollessa vasta teini oli Rasheed jo aikuisuuden pidemmällä puolella. Kumpikin tiesivät, ettei kukaan Isla Paradisossa hyväksyisi heidän suhdettaan, varsinkaan läheiset. Siksi oli parempi tapailla salassa ja esittää vain tavallisia ystäviä.

" Tossa lähellä ois hyvä ruokapaikka johon voitas mennä syömään kun itellä ainakin on vähän nälkä", totesi Rasheed Eleinalle.
" Mennään vaan tääl ulkona on kans vähän kylmä", sanoi Eleina hymyillen.

Lumimyrsky oli yllättänyt koko Isla Paradison ja peittänyt koko tropiikin allensa. Eleinan ja Rasheedin onneksi kukaan ei halunnut lähteä ulos myrskyyn joten he saivat aamupäivän aikaa olla rauhassa ilman sen kummempia näyttelemisiä. Isla Paradison baari & ravintola sopi hyvin paikaksi.

" Rasheed, mulla on ollu kauhee ikävä sua", sanoi Eleina hiljaa halatessaan ihastustaan.
" Niin mullakin sua, mutta kai sää tiiät minkä takia ei olla voitu nähä kunnolla", sanoi Rasheed haikeana.
" Kyl mä tiiän,  mutta musta se on vaan niin väärin ei ikä saisi estää kahta ihmistä", sai Eleina sanottua halaten vain tiukemmin.
" Ei kuitenkaan enää kauaa, että oot yli sakkolihan ja voidaan olla yhessä kaikkien vihasta huolimatta", totesi Rasheed vinkaten silmää.
" Tiiän, mutta musta pari kuukautta on ihan liian pitkä aika", sanoi Eleina haikeana.
" Kyllä me kestetään viel sen aikaa muru, mutta mitä luulet hyväksyykö sun äitis mua ikinä?", kysyi Rasheed hiukan surullisena.
" Aivan varmasti joskus, mutta se tulee viemään aikaa saada se vakuutettua, että ollaan tosissaan", sanoi Eleina hymyillen.

" Ei kuitenkaan murehdita sitä nyt kun saadaan vihdoin olla yhdessä hetken aikaa", totesi Eleina alkaen tanssia.
" Toden totta, murehditaan sitä sit kun se on ajan kohtaista", sanoi Rasheed alkaen tanssia Eleinan perässä.
" Mä oon niin onnellinen, että tapasin sut sinä päivänä", sanoi Eleina onnellisen näköisenä.

" Niin mäkin ja jonain päivänä saan olla onnellisempi saadessani kihlata sut julkisesti", totesi Rasheed hymyillen kauniisti.
" Mutta kaikki aikanaan mä oon viel liian nuori miettimään tollasia Rasheed", sanoi Eleina hiukan hämillään.

" Mä tiiän se vaan lipsahti kun katon suhun ni oot vaan niin täydellinen nainen Eleina", sanoi Rasheed leperrellen.
" Mä en malttas päästää susta nytkään irti", sanoi Rasheed vielä perään.
" En mäkään haluis lähtee, mutta mun on pakko jotta äiti ei ala epäröimään mitään vakavaa", sanoi Eleina surullisena.
" Me kuitenkin nähään taas sä tiedät sen", sanoi Eleina vielä ennen kuin lähti.

----------------------- Sillä välin Yuilien kotona ---------------

" Exi älä näytä noin myrtsiä naamaa, että tulin käymään", sanoi Chandell ottaen Exiä kädestä.
" Ei se susta johdu, mä en vaan Chande oo yhtään aamuihminen", sanoi Exi hiukan tympeänä.

" Et voi sanoo etteikö mua oo kiva nähä heti aamusta?", Chandell kysyi hymyillen.
" Mieti jos joskus asutaan yhessä ni miten meinaat kattoo tätä naamaa joka aamu ja sillon ilman, että olisin laittautunut?", jatkoi Chandell vielä hihittäen.

" Älä hulluja puhu kaunotar, sä oot yhtä upee tollasena ja ilman laittautumistakin", sanoi Exi nauraen ja suudellen tyttöystäväänsä hellästi.
" Mä jaksan aina katella sun perää, eiku perään", sanoi Exi vihjaillen.

" Exi! Sä oot hävytön ja oot vasta herännytkin", hihitteli Chandell
" Tietäisikki vaan millasta unta oon nähny jos viel sanon, että sä olit siinä ja sulla oli kivat uudet pitsiset alusvaatteet", jatkoi Exi vihjailua.
" Exi! Mä punastun lopeta", sanoi Chandell nopeasti.
" Muru, etkö vois ees vähä vilauttaa oliko mun uni ennettä", sanoi Exi vielä iskien silmää.
" En nyt kun sun äitis on paikalla", nauroi Chandell ottaen kädestä kiinni.

" Ihan vähän vaan, avaat ton paidan soman pikku rusetin", jatkoi Exi vielä hipoen Chandellin hiuksia.
" Toiste sitten, malta vaan, että saadaan olla rauhassa", sanoi Chandell hymyillen.

------------------- Hiukan myöhemmin -----------------

Neri oli huomannut tyttärensä lähteneen ulos kuten oli puhunutkin, mutta hän tiesi myös Eleinan valehtelevan päin naamaa. Vielä edellisenä iltana hän oli uskonut tarinan, mutta Chandellin yllätys vierailu Exin luona paljasti neidin todellisen valheen.
" Vai, että menee Chandellin luokse, just joo", mietti Neri mielessään odottaessa tytärtään takaisin kotiin.
" Se likka saa kyllä kertoa kunnon selityksen tai tulee kotiarestia" kiehui Neri huolesta mielessään.
" En kasvattanu niistä muksuista isänsä kaltaisia valehtelijoita", mietti Neri suutuksissaan.

Sillä samalla hetkellä Eleina asteli ovesta sisään muina miehinä hymyillen, koska oli juuri saanut viettää Rasheedin kanssa aikaa. Hän ei kuitenkaan tiennyt vielä sillä hetkellä kuinka pahaan kuulusteluun tulisi joutumaan.

" Missä sä oot tyttökulta ollu?", kysyi Neri erittäin huolissaan.
" Mähän sanoin, että meen aamupäivästä Chandellin kanssa ulos", sanoi Eleina tyynenä hymyillen.
" Mä tiedän, että sää valehtelet! Älä Eleina oo kun isäs mä en kasvattanu susta sellasta", sanoi Neri surullisena ja pettyneenä tyttäreensä.
" Miten niin!?", kysyi Eleina ihmeissään.
" Koska Chandell tuli tänne hetki sitten ja on kuhertelemassa veljes kanssa", sanoi Neri surullisena.
" Eli annappa tyttö hyvä selitys nyt", kysyi Neri vielä kerran.

" Äiti okei oon pahoillani valehtelin en ois saanu tehdä niin, mutta kun tosiasiassa mä tapasin yhen pojan", sanoi Eleina hiukan vaikeana.
" Mä en ois halunnu sun viel tietävän ku se on niin uus tuttavuus ja en tiiä tuleeko siitä mitään" sanoi Eleina vielä hiljaa perään.

" Mutta Eleina sä tiedät, että sä ja Exi voitte aina kertoo mulle kaiken on se sitten jo vakavaa tai ei", sanoi Neri jo pieni hymy naamallaan.
" Silti vai, että jonkun pojan? Millanen se on, sun luokaltasko, kui kauan ootte tapaillu?", aloitti Neri heti kyselemään uteliaana.
" Äiti! Ei olla vielä tunnettu niin kaun, mutta lupaan tuoda sen näytille ku oon valmis siihen", sanoi Eleina ujona.
" Sehän sopii ja muista rakas, älä enää ikinä valehtele, et oo isäs kaltanen oot paljon sitä parempi ihminen", totesi Neri hymyillen.
" Lupaan äiti, lupaan", tokaisi Eleina ja samalla mietti päässään kuinka juuri valehteli äidilleen hymyillen päin naamaa.

------------------- Pari kuukautta myöhemmin ----------------

Pari kuukautta vierähti Isla Paradisossa  ohitse todella nopeasti kun kaikilla oli jotain mitä odotella. Neri odotti lämpeneviä kevät ilmoja, jotta pääsisi syvempiin vesiin sukeltelemaan. Exi odotti lähenevää kesälomaa, jotta saisi viettää enemmän aikaa Chandellin kanssa. Tiberium odotti myös kesälomaa, jotta saisi viettää enemmän aikaa perheensä parissa ja Nerin. Eleinalle odotus kuitenkin tuntui olevan vaikeinta, pari kuukautta ilman vilaustakaan Rasheedista, pari kuukautta ilman yhtäkään halausta, pari kuukautta ilman niitä ruskeita nappisilmiä.

Nyt oli kuitenkin päätös teinin maailmalle. Heistä Exin kanssa tulisi nuoria-aikuisia, he olisivat vapaita tekemään mitä halusivat. Tätä päivää he olivat odottaneet koko ikuisuuden.

Eleina ei voinut pidätellä hymyään, kun tiesi näkevänsä Rasheedin pian. Ehkä heistä tulisi oikeasti pari kaikkien vastustelusta huolimatta.
" Kulta tästä alkaa meidän yhteinen taival", mietti Eleina mielessään puhaltaen kakun kynttilät sammuksiin.
" Toivottavasti rakastat mua vielä parin kuukauden jälkeenkin", mietti Eleina haikeana.

Exi nuorena-aikuisena. On poika kyllä komea tapaus ja kauniisti perinyt isän siniset silmät.

Ei kuitenkaan unohdeta kaunista Nerin tytärtä Eleinaa, kun äitinsä kopio, mutta harmi kun ei perinyt isän silmiä kuten veljensä.

------------------------- Seuraavana päivänä ----------------

Isla Paradisossa oli aika valmistautua viettämään myös toista tärkeää päivää nimittäin valmistujaisia. Kaupungintalolle riitti mustiin pukuihin ja siniseen huiviin pukeutunutta porukkaa.

Sadekaan ei voinut pilata tunnelmaa juuri valmistuneilta Eleinalta ja Exiltä. Pitkä ja uuvuttava työ palkittiin loistavin arvosanoin valikoiduilla todistuksilla.

" Onneksi olkoon kulta", syöksyi Neri halaamaan poikaansa.
" Mä oon niin ylpee susta, mutta mulla on sen lisäksi tärkeetä kerrottavaa sulle mitä oon miettiny yksin jo pitkään", sanoi Neri hiukan vaikeana.
" Mitä nyt äiti, onko joku hätänä?", kysyi Exi säikähtäneenä.

" Ei ei mikään oo hätänä, mulla vaan on kerrottavaa mitä oon pohtinu jo sun ja siskos oltua pieniä vauvoja", sanoi Neri hymyillen muistellessa lapsiaan vauvoina.
" Mä tiesin tän päivän  tulevan, että joudun päättään suvun perijän", huokaisi Neri.
" Exi mä rakastan sua enemmän kuin mitään, mutta mä oon päättänyt, että sun siskostas tulee perijä", sanoi Neri vaikeana.
" Mä todellakin toivon, ettet vihaa mua ja ymmärrät, että tää oli mulle vaikee päätös", jatkoi Neri vielä.

" Äiti en mää sulle oo vihanen mistään", totesi Exi hymyillen.
" Sä oot ollu mulle tärkeinpiä ihmisiä Eleinan lisäksi ja mä tiesin tän päivän tulevan, että joudut tekeen päätöksen", jatkoi Exi vielä.
" Mä kunnioitan sun päätöstä ja oon ylpee, että oon saanu olla sun poikas", sanoi Exi hymyillen.

" Sä saat äitis kyynelehtimään", sanoi Neri hiljaa.
" Älä itke, sun täytyy kertoa myös Eleinalle sun päätöksestäs, sitähän tää tulee koskemaan enemmän", sanoi Exi samalla kuin lohdutti surullista äitiään.
" Mä tiedän muru, mulle vaan tulee ikävä sua kun muutat pois", sanoi Neri vielä pojalleen.

" Eleina mä oon myös susta hyvin ylpee kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta mun täytyy sulle kertoo yks juttu jota oon miettiny jo pitkään", aloitti Neri varovasti.
" Mä Exin kanssa puhuin jo tästä, mutta nyt mun täytyy myös kertoa sulle", sanoi Neri huokaisten.
" Mä Eleina oon päättänyt, että susta tulee suvun perijä ja toivon kovasti, että asia ois sulle ok", sanoi Neri vaimeasti.

" Äiti oikeesti, sä haluut musta perijän", kysyi Eleina hieman järkyttyneenä.
" Kyllä muru juurikin susta, usko mua oon miettiny tätä jo todella kauan ja luulen tehneeni oikean päätöksen", sanoi Neri hiljaa.
" Tietenkin mä suostun, mutta onko tää varmasti Exille ok, en haluu suututtaa sitä se on kuitenkin mulle edelleen tärkee vaikka meidän tiet erkanee", kysyi Eleina huolissaan.
" Niin se mulle ainakin tyytyväisenä uskotteli", sanoi Neri jo hieman hymyillen.
" Sitten se on kaikinpuolin ok", sanoi Eleina hymyillen, mutta mielessään mietti kuinka tulisi järjestämään rakkautensa Rasheedin kanssa.

Samana iltana oli aika jättää Exille hyvästit, olisi aika päästää nuori mies etsimään elämäänsä omilleen. Se paikka on äidille aina raskain oma poika lentäisi pesästä pois ja oma elämä olisi omissa käsissä. 18 pitkää vuotta on vietetty yhdessä ja nyt se aika olisi ohitse, hänen poikansa oli jo nuori-aikuinen. Exi oli kuitenkin päättänyt lähteä siskonsa edestä pois etsimällä välittömästi asunnon mihin hän muuttaisi Chandellin kanssa. Asunto löytyi Isla Paradisosta ja oli aika jättää vanha elämä taaksensa ja aloittaa alusta.

----------------- Seuraavana aamuna -----------------

Eleina tiesi tämän kaiken sulattamiseen tarvitsevansa aikaa. Hänestä tuli juuri perijä ja Neri luotti häneen, rakas veli muutti juuri omilleen eikä ollut auttamassa. Eleina tiesi juuri silloin tarvitsevansa hetken aikaa poissa kotoa. Siksi hän päätti lähteä kertomatta Nerille pienelle reissulle, Nerillä oli sillä hetkellä tarpeeksi muutakin ajateltavaa kuin huolissaan oleva tytär. Oli parempi antaa kaikkien miettiä kaikessa rauhassa asioita. Sitä paitsi mitä Eleina eniten halusi oli Rasheedin näkeminen, joka tällä hetkellä majaili kotimaassaan Kiinassa.

------------- Pitkän lennon jälkeen ------------------

 " Sua on Eleina ihana nähdä jälleen, oot vaan kaunistunu entisestään, sun uudet hiukset on upeet", aloitti Rasheed välittömästi kun näki Eleinan saapuvan paikalle.
" Kiitti Rasheed, musta on kans tosi kiva nähdä sua jälleen, mulla on ollu kauhee ikävä sua", sanoi Eleina ujosti.
" Mua vähän hermostutti lähtee tänne Kiinaan asti, jos et oiskaan halunnu nähä mua enää", sanoi Eleina vaisusti.
" Höpö höpö, kyllä sää tiesit, että mää välitän susta yhtä paljon kun aina ennenkin", sanoi Rasheed ottaen hellästi Eleinan olkapäästä kiinni.

" Mitä sun vanhemmat tuumas sun matkastas tänne?", kysyi Rasheed uteliaana.
" En mää kertonu niille, mä otin äkkilähdön ja lähdin niiden vielä nukkuessa", tokaisi Eleina hieman vaivaantuneena.
" Ootko ihan varma, että se oli kannattava idea?", kysyi Rasheed hämmentyneenä.
" Paras tällä hetkellä, koska äidillä oli ihan tarpeeks mietittävää Exin muuton takia ja muutenkin ni en halunnu vaivata sitä sen enempää", selitti Eleina vielä tarkemmin.
" Mutta Rasheed älä huoli, me julkistetaan tää suhde kyllä, mutta mä en oo vielä valmis kertomaan äidille mä tarvin aikaa", sanoi Eleina hieman vaisusti.
" Mä ymmärrän kyllä ja ei mulla oo kiire, kaikki sitten ku oot vaan valmis", sanoi Rasheed hymyillen.
 " Mä tiesin, että ymmärrät mua", sanoi Eleina samalla kun lumoutui Rasheedin ruskeisiin silmiin.

" Sä näytät Eleina kyllä tosi hyvältä tänään", sanoi Rasheed vihjailevaan sävyyn.
" Hih kiitti, mutta sanoit jo kerran niin", hihitteli Eleina.
" Se vaan on totta", sanoi Rasheed hymyillen.
" Haluisikko lähtee kokeilemaan...", koitti Rasheed aloittaa flirttailevasti.
" Syömään vai joo mulla onkin aika paha nälkä jo", keskeytti Eleina nopeasti.
" Kokeilemaan meidän sviittiä", mietti Rasheed päässään mitä oli sanomassa.
" Juu syömään just sitä tarkotinkin", vastasi Rasheed nauraen nopeasti.

 Pariskunta suuntasi läheiselle ravintolalle, joka sijaitsi juuri keskustan ytimessä. Eleina päätti kokeilla limettipiirakkaa ja Rasheedille maistui paremmin hedelmäpiirakka. Yhteinen Kiinan matka oli ollut suunnitteilla jo pidemmän aikaa ja vihdoin he pääsivät sen toteuttamaan. Rasheed oli lentänyt Kiinaan muutama päivä aikasemmin odottamaan Eleinan saapumista, jonka olikin tarkoitus tulla heti päättäjäisten jälkeisenä aamuna. Nyt he saisivat tutustua toisiinsa kaikessa rauhassa, eikä kukaan häiritsisi heidän parin päivän reissua.

" Kai sää kulta tiedät, ettei piirakan syönti oikeen luonnistu syömäpuikoilla?", kysyi Rasheed naureskellen katsellessaan seuralaisensa touhuja.
" Joo joo tiedän, mutta oon aina halunnu kokeilla näitä ja ihan hyvin tää onnistuu kuitenkin", tokaisi Eleina samalla kuin keskittyi syömään piirakkaansa.
" Haenko mää sulle lusikan?", kysyi Rasheed naureskellen.
" Et hae! Anna mun ny syödä tää näin tää on yllättävän hauskaa", sanoi Eleina nauraen.
" Ihan miten haluut hupsu", sanoi Rasheed nauraen.
" Mä oon suunnitellu meille nyt parin päivän ajaksi hiukan ohjelmaa, toivottavasti se ei haittaa sua?" kysyi Rasheed uteliaana.
" Ei tietenkään, musta on kiva, että oot suunnitellu tekemistä meille", vastasi Eleina hymyillen.

Eleina päätti käydä pikaisesti myös viereisessä kirjakaupassa ostamassa muutaman suositun kiinalaisenruuan resepti kirjat, jotta saisi kotona opetella kuinka ne tulisi valmistaa. Muun myyjä oli utelias kyselemään oliko Eleina kotoisin siltä seuduilta, koska ei koskaan ollut ennen nähnyt tämän kaunista vaaleaa ihoa, upeaa pitkää mustaa tukkaa ja erikoisia harmaita silmiä. Eleina kuitenkin tyytyi hihittelemään iskuyrityksille ja sanovansa olevan varattu vaikka ei heillä Rasheedin kanssa ole ollut puhetta seurustelusta, hehän vasta tapailivat toisiaan.

 " Hei  Rasheed mun pitää vähän udella nyt, mutta voiko tätä meidän tapailua kutsua jo niikö seurusteluksi?", aloitti Eleina nolona.
" Mä kuitenkin tykkään susta tosi paljon ja näin ja ollaan tapailtu jo aika pitkään", jatkoi Eleina vielä perään.

" Mun puolesta olis kiva kutsua sua mun tyttöystäväksi", sanoi Rasheed hymyillen leveästi ja tarttuen Eleinaan halauksen merkein.
" No sähän oot innokas tänää Rasheed, mutta mustakin ois kiva jos seurusteltas", totesi Eleina hymyillen.
" Sä teit musta just todella onnellisen miehen", sanoi Rasheed mielessään ajatus suudella tyttöystäväänsä ensimmäisen kerran.
" Mut tuu nyt mennää sinne tunnille mihin lupasit viedä mut", sanoi Eleina nopeasti onnistuen paeta Rasheedin käsistä.

Iltapäivä Kiinassa. Puut heijastavat kauniisti eri sävyjä ja vuoret rajaavat taivaan rannan kivasti.
Rasheedin ja Eleinan oli määränpää mennä testailemaan kiinalaisia taistelulajeja.

------------- Myöhemmin illasta ------------

Kun itse paikka vihdoin löytyi oli illan pimeys saapumassa jo Kiinan ylle. Se kuitenkaan ei estänyt Rasheedia kokeilemasta miltä lajin harrastus tuntuisi.

Eleinasta se kuitenkaan ei vaikuttanut niin kivalta potkia jotain puuparrua ja leikkiä kamppailevansa sen kanssa. Hän oli toivonut ehkä hieman jotain romanttisempaa yhteistä tekemistä kun he kerta vihdoin saivat viettää kaksin aikaa. Rasheedia kuitenkin näytti kiinnostavan kaikki muu mahdollinen.

------------- Hiukan myöhemmin samana iltana --------------

" Rasheed, mitä tuumit onks tää mun uus puku kivan näköinen, sain tän  palkaksi ekasta tasosta taistelulajeissa", kysyi Eleina vihjailevasti.
" Sä näytät kerta kaikkiaan tyrmäävältä tossa asussa", tokaisi Rasheed tyrmistyneenä.
" Eiks susta ois kiva tehdä jotain hiukan romanttisempaa kuitenkin kaksin nyt kun vihdoin ollaan rauhassa ilman pelkoo mun äidistä", koitti Eleina sanoa samalla kuin flirttaili.

" Sä meinaat näin vai", sanoi Rasheed nopeasti kietoen kätensä Eleinan ympärille ja suudellen tätä ensimmäisen kerran ikinä.

" Aikalailla juurikin tollasta tarkotin", sai Eleina sanottua hämmästykseltään.

" Mä luulin jo ettet halunnu mua kun sain odottaa sun suukkoas ikuisuuden", tokaisi Eleina nauraen.
" Mä en vaan halunnu säikäyttää sua pakoon ja ajattelin ottaa maltillisesti", sanoi Rasheed hymyillen.
" Oisit vaan käyny kiinni en mä oo enää mikään pikkutyttö Rasheed, en mä noin pienestä säiky", sanoi Eleina samalla kuin antoi vielä yhden hellän suudelman lisää.

 " Tääl Kiinassa on niin nättiä ja oon kiitollinen, että päätit tuoda mut tänne lomalle", selitti Eleina innoissaan.
" Halusin näyttää sulle mun kotiseutua missä asuin joskus kauan sitten", kertoi Rasheed.
" Eiks oiski kiva jos meillä ois iso talo täälä, mutta se on harmi ettei onnistu ku oon perijä ni joudun asumaan kotona ja pitämään huolta äidistä kun se on vanha", selitti Eleina hiukan harmissaan.
" Mutta voidaanhan me lomailla täälä aina kun vaan halutaan ja ostaa aikanaan vaikka lomakoti", vihjasi Rasheed.

" Toi on kyllä totta muru, ostetaan lomakoti heti kun rahallisesti on varaa", kiljahti Eleina innoissaan.
" Kyllähän se käy, mutta ensin pitää hommata viisumi tänne Kiinan ja sen saanti ei kuulemma ole kovin helppoa, se vaatii rohkeutta ja seikkailua", aloitti Rasheed mietteliäänä.
" Multa löytyy sitä kaikkea ja oon varma että tuun saamaan sen viisumin hommattua ja toteutettua meidän haaveen", sanoi Eleina hymyillen ja katsoen rakkaintaan silmiin.

" Entä jos mä vaan oon huolissani susta jos sulle tulee käymään jotain niiden seikkailujen aikana", sanoi Rasheed vähän vakavana.
" Kyllä mä tiedän, että sä oot huolissas, mutta kuten sanoin mä en oo enää mikään pikkutyttö mä osaan pitää huolen jo ittestäni", tokaisi Eleina tosissaan.
" Kyl mä sen tiedän en vaan haluu, että sulle käy mitään", sanoi Rasheed huokaisten.

Pariskunta kuitenkin ylpyi helliin suudelmiin kuutamon valaisemalla terassilla. Kiina oli saattanut kielletyn rakkauden yhteen vaikka jokainen tulisi olemaan heidän suhdettaan vastaan. Eleina ei voinut vain estää tunteitaan, hän ei voinut päästää Rasheedista irti.

Aurinko alkoi jo pilkistämään vuorien takaa Eleinan ja Rasheedin vielä harhaillessa heidän toisen yönsä majapaikkaan. He olivat nähneet vuorilla hyvän mahdollisuuden yöpymiseen ja paikalla oli myös nuotio missä voisi valmistaa ruokaa.

Ennen leiripaikalle kiipeämistä Eleina päätti kuitenkin käydä viereisestä puutarhasta pihistämässä hiukan ruokaa mukaan. Eihän heillä Rasheedin kanssa olisi ollut mitään nuotiolla paistettavaa ellei mukaan olisi kerätty muutamaa paprikaa.

Leiripaikalla oli hyvä paistaa puutarhasta löydettyjä aineksia. Myös aamu alkoi tekemään tulojaan ja valaisi koko kylän kauniisti, myös toisen päivän sää näytti erittäin hyvältä ja seikkailu saisi jatkua.

" Rasheed meidän piti mennä jo ajat sitten ja sä siinä sähläät sen sun ruokas kanssa", huokaili Eleina katsoessaan Rasheedin touhuja.
" Joo kulta mennään ihan just, aaaahhuuuuu tää tikku polttaaa ja mun sapuskat!", huusi Rasheed paniikissa.
" Heitä se maahan!", kiljui Eleina vieressä.
" Mutta, mulla on kauhee nälkä, mitä mä nyt syön", huokaisi Rasheed huomatessaan ruokansa palaneen.
" Napataan sulle matkalla jotain purtavaa", sanoi Eleina hoputtaen poikaystäväänsä jo matkaan.

Matkalla määränpäähän he kuitenkin eksyivät läheiselle terrakotta armeijalle ja välttämättömät turistikuvat oli aivan pakko saada otettua.
" Kato kameraan kulta ja hymyile", sanoi Eleina iloisena.
" En kato tehään mieluummin näin", sanoi Rasheed ja suuteli Eleinaa juuri kuvan otto hetkellä.

 " Rasheed eihän siitä kuvasta tullu liian mauton nyt sun takia", hihitteli Eleina.
" Mä kuitenkin aijoin laittaa sen seinälle muistoksi tästä reissusta", jatkoi Eleina vielä.
" Pyh ja pah se on täydellinen tollasenaan eikä muuksi muutu", sanoi Rasheed hymyillen leveästi.

Pitkän taapertamisen jälkeen määränpää alkoi kuitenkin näkyä edessä päin. Kylän suosituin ranta hohti kilpaa sinisen ja jaden vihreissä sävyissä. Pitkän matkan jälkeen mikä oli parempi virkistäytymis keino kuin uimaan meneminen.

Uiminen on kummallekkin mieluinen harrastus ja mikä sen kivempaa kuin leikkiä vesisotaa oman kullan kanssa.

" Lopeta sä kastelet mun tukan kokonaan!", kiljui Eleina vesisodan keskellä.
" Se kuivuu täälä helteessä yhtä nopeesti kun kastuukin", naureskeli Rasheed.
" Toi tietää sotaa!, naureskeli Eleina takaisin.

" Lälläslää vai, että sotaa, etsää kuitenkaan muhun osu", lällätteli Rasheed Eleinalle.

Vesisota siirtyi syvemmältä rannan tuntumaan, mutta meno näytti olevan yhtä huoletonta ja pariskunta näytti olevan luonteiltaan aivan yhtä leikkisiä.

" Lopeta jo, se vesi on kylmää!", nauroi Eleina Rasheedin vieläkin roiskiessa vettä.
" Älä nyt, se virkistää täälä helteessä", Rasheed hymyili.

 Kumpikin näytti nauttivan yhteisestä rantapäivästä suunnattomasti ja rakkauden tunne heidän välillään oli nähtävissä muille paikalla olijoille.

 " Mulla on Rasheed ollu tosi hauskaa tänää", totesi Eleina hymyillen.
" Niin mullakin, harmi, että loma loppuu ihan pian ja joudutaan palaan takasi kotiin", totesi Rasheed haikeana.
" Mitä meinaat kotona tehä sun äidin suhteen?" kysyi Rasheed uteliaana.
" En mä vielä tiedä, mutta musta tuntuu, että ei oo oikee hetki kertoa sille meistä", sanoi Eleina suruissaan.
" Mä luulen, että se ei haluu kuulla tästä vielä ku se on Exin muutosta niin haikeena", lisäsi Eleina vielä perään.

" Sitten meidän täytyy vielä salailla tätä hetki ja ottaa ihan rauhassa kunnes sun äiti on valmis reagoimaan tähän kaikkeen", totesi Rasheed ottaen Eleinaa kädestä.
" Mä kulta kunnioitan sua ja teen aivan kuten sä haluut jos et oo valmis ni mä voin odottaa, että saan esitellä sut muille", lisäsi Rasheed vielä perään.

" Mä Eleina taidan olla rakastumassa suhun enemmän ja enemmän kovaa vauhtia", totesi Rasheed suudellen tyttöystäväänsä antaumuksella.

" Kunhan vaan saatais äiti uskomaan, että me ollaan tosissamme", huokaisi Eleina hieroessa Rasheedin selkää.
" Eiköhän se tästä, mutta tulevaisuus näyttää mitä tuleman tuo", totesi Rasheed vielä kaiken jälkeen.

" Mutta nautitaan vielä viimesestä päivästä täälä, eikä jakseta murehtia", lohdutti Eleina surullisen oloista Rasheedia.
" Mä en kulta myöskään tienny et oot ollu noinki kova treenaamaan", vihjasi Eleina huomatessaan Rasheedin treenatun kropan.

He päättivät jatkaa matkaa läheiselle leirintä alueelle huilimaan kokopäivä auringossa riehuen ottaa yllättävän paljon voimille.

Pitkäpäivä ei kuitenkaan estänyt pariskunnan touhuja ja teltta pääsikin heilumaan vikkelästi.

" Huh kylläpä se oli menoa", huokaili Eleina katsellessaan kultansa kauniita silmiä.
" Se oli vielä pientä odotas kun päästään kunnon sänkyyn touhuamaan", naureskeli Rasheed vihjaillen.

" Olin aatellu, että mentäs juhlistaan tätä meidän viimeistä iltaa täälä tohon läheiselle nuotiolle istuskellen?" kysyi Rasheed hymyillen leveästi.

" Kyllähän se sopii, en haluiskaan heittää viimeistä iltaa hukkaan pelkällä nukkumisella tai sellasella", totesi Eleina tyynesti.

Eleina oli hieman huolissaan nuotion äärellä poikaystävästään, mitä enemmän hän ajatteli asiaa sitä oudommalta Rasheed vaikutti. Mitä lähemmäksi paikkaa he kävelivät sitä hiljemmaksi Rasheed alkoi muuttua. Nuotion ääressäkään ei paljoa puhetta kuulunut ja Rasheed näytti kiinnostuvan jostain kirjasta.

" Hei Rasheed ooksää ihan ok, oot ollu jotenkin vaisu nää viimeset pari tuntia mikä ei oo yhtään sun tapaistasi?", kysyi Eleina huolestuneena.
" Joo kaikki on ihan ok", koitti Rasheed sanoa vaimeasti.
" Mä nään susta, että valehtelet mulle!", tokaisi Eleina huolestuen vain enemmän.

" Usko vaan kaikki on ihan hyvin muru", koitti Rasheed sanoa silittäen Eleinan poskea.
" Oli se mitä tahansa kakaisen nyt vaan ulos", sanoi Eleina jo hieman vihaisena.
" Noh kun...", aloitti Rasheed vaikeana.

" Eikai tätä voi oikeen toisella tavalla esittää", sanoi Rasheed vaikeana.
" Mä Eleina rakastan sua, tiedän, että sanoit ettet ois valmis, mutta mä haluan mennä sunkaa kihloihin", esitti Rasheed kysymyksen
" Oon miettiny tätä pari tuntia, että uskallanko kosia sua vielä kulta", jatkoi Rasheed nopeasti.
" Eleina, tuutko mun vaimokseni", kakaisi Rasheed sen vihdoin ulos suustaan saaden Eleinan järkyttymään.

Tässä olisi Osa. 11 huh varmaan on tullu 11 osaa kirjotettua, en oo ikinä päässy niin pitkälle:D Perijäksi valitsin Eleinan vaikka kuinka Exiä rakastinkin ja näköjään lukijoistakin yhdellä äänellä enemmän kannatettiin Eleinaa. Toivottavasti osa miellyttää ja omia sims  LC:tä, tarinoita blogeja saa linkata koska kaipailisin lukemista ja mielelläni lisäilisisin niitä reunalle listaan:) Mitä luulette suostuuko Eleina kosintaan? Entä miltä parin tulevaisuus mahdollisesti voisi näyttää? Onko Rasheedilla synkkiä salaisuuksia taskussa? Tuleeko Neri ikinä hyväksymään heidän suhdetta ja tuleeko rakkaus aina olemaan kielletty heidän välillään?




















2 kommenttia:

  1. Pitänee taas joskus toiste tulla kunnolla lukemaan, mutta Crescendoilla olisi uusi osa!

    VastaaPoista